Sivut

torstai 28. kesäkuuta 2018

Craftaamon kauppiaat osa 6: LaLa&Poo Boutique

http://www.lalapoo.fi/

Olemme Ann-Mari Jaala ja Satu Järvinen, LaLa&Poo -putiikin kauppiaat. Putiikkimme myy plannerointiin soveltuvia tarroja sekö muuta pientä ja ihanaa kaunistamaan planneriasi.
Olemme harrastaneet paperiaskarteluja pitkään, kalenterituunailun myötä totesimme ettei kivoja plannertarroja ei ole koskaan liikaa ja näin jo tavaksi muodostuneiden viikoittaisten vaahtokarkkikaakaoiden äärellä syntyi idea yhteisestä pienestä tarraputiikista. 
Pidämme putiikkia pienimuotoisesti oman työn ohessa, harrastuspohjalta. Tarrojen piirtäminen, suunnittelu, tulostaminen ja leikkaaminen ovat kovin aikaa vievää puuhaa ja tästä syystä verkkokauppamme onkin avoinna vain viikon ajan kuukaudessa. 
Näin pystymme  hallitsemaan tarravarastot ja tilaukset.
Aukioloajankohdista ilmoitamme aina facebook -ryhmässämme tai instagramissa.

Piirrämme osan tarroista itse mutta käytämme myös ostettua grafiikkaa tuotteissamme.
Tuotteet vaihtelevatkin joka kuukausi joten valikoimaa kannattaa pitää silmällä jatkuvasti. Tämä mahdollistaa myös asiakkaiden toiveiden toteuttamisen, toivommekin siis ehdotuksia tuotteista ja tarrojen aiheista. 


Koska toimimme pienimuotoisesti joten olemme hyvin harvoin mukana messuilla tai tapahtumissa. Craftaamoon päätimme kuitenkin lähteä mukaan joten nyt onkin ainutlaatuinen tilaisuus päästä ihan paikanpäälle ostelemaan tuotteitamme. Meille saa myös rohkeasti kertoa, jos toivotte jotain erityisiä tuotteita tuolloin mukaan. 


Muista kurkata nettisivut osoitteessa Lalapoo.fi sekä verkkokauppa lalapoo.bigcartel.com
Meitä voi seurata myös instagramissa (linkki www.instagram.com/lalaandpoo)
ja facebookin ryhmässä (https://m.facebook.com/groups/164440744191776). Facebookissa kannattaa käydä erityisesti kurkkaamassa kuukaisittaiset ilmaiset tulostettavat! 

Syksyllä nähdään!

-Ammi ja Satu

torstai 21. kesäkuuta 2018

Craftaamon kauppiaat osa 5: Chic Company






https://www.chiccompany.fi/


Chic Company on monen vuoden toteutunut unelma. Olen aina rakastanut kauniita, yksilöllisiä ja hauskoja paperituotteita, sekä tuntenut intohimoa kauniisti pakattuja lahjoja ja juhlatuotteita kohtaan. Chic Companyn tuotevalikoima on kaikkea tätä. Yrittäjänä haluan tuoda iloa ja kauneutta tylsiin toimistoihin ja ihan siihen perusarkeen, muistuttaa siitä että juuri tämä päivä on hyvä syy juhlaan. Juhlan tuntua päivään voi tuoda vaikkapa kaunis kahvikuppi tai ihana paperilehtiö johon kirjaat palaverissa muistiinpanosi. 


Haluan paitsi tarjota muille inspiraatiota, myös itse ammentaa sitä muilta. Olen aktiivinen Pinterestin käyttäjä ja Chic Companyn Instagram-tili päivittyy aktiivisesti. Chic Companyn tuotevalikoima on tarkkaan valikoitu ja se mukailee omaa makuani, mutta myös tämän hetken trendejä. Pyrin siihen että yritykseni tarjoaa paitsi kauniita, myös laadukkaita paperituotteita, lifestyle-, sekä lahjatavaroita joilla kuka tahansa voi piristää omaa tai läheisensä arkea. 

Olethan rohkeasti yhteydessä minuun jos sinulla on mitään kysyttävää liittyen tuotteisiimme. 

torstai 14. kesäkuuta 2018

#kesä haasteen voittaja on arvottu!

Ensimmäinen Craftaamon haaste on ohitse!

Ihanasti #kesä sai teidän inspiroitumaan!
Kiitos valtavasti kaikille osallistujille!

Nyt on aika julkaista haasteen voittaja!
Arvontakoneen pyörityksessä voittajaksi paljastui..


voittaja saa lahjaksi:


Voittajaan on otettu yhteyttä!

Tervetuloa uuden haasteen pariin 5.7.18!

torstai 7. kesäkuuta 2018

Craftaamon kauppiaat osa 4: Piia Paper


https://www.piiapaper.com/fi

Hei kaikki !

Olen Piia Takalo ja Piia Paper –verkkokaupan kauppias.  Paperiaskartelutaustaa minulta löytyy ihan teinivuosilta saakka yli 20 vuoden takaa, mutta ammatiksi tämä homma kasvoi ihan hiljalleen harrastuksesta ja Piian Räpellykset -blogista.  Aluksi tein yrityksen alla kaupallisia yhteistyöprojekteja eri firmojen kanssa esim. Fiskars , julkaisin askarteluohjeita  lehdissä ja kirjoitin blogia. Hiljalleen sivuun kasvoi pieni materiaalivarasto ja hiljalleen alkoi kysyntä kasvaa ja olla tarvetta pitää varastossa vähän isompiakin määriä perustarvikkeita. Tästä syntyi aluksi Piian Räpellykset –blogin yhteyteen pieni Facebookissa toimiva askartelupuoti ja vuoden 2017  keväällä sitten toiminta laajeni ihan verkkokaupaksi uudella nimellä.  13.6.2017 vietettiinkin sitten Piia Paper –verkkokaupan virallisia avajaisia ja kohta onkin tiedossa 1-vuotissynttärit.

 
Verkkokaupan tuotevalikoima on hyvin minun näköiseni ja punainen lanka valikoimien ylläpidossa ovatkin pitkälle omat mieltymykset.  Koen että on mukava myydä tuotteita, joita  itsekin rakastan käyttää ja voin lämpimästi suositella muillekin.  Suurin osa valikoimasta tulee lähialueelta eli suosin erityisesti eurooppalaisia,  laadukkaita ja ekologisia valmistajia.  Lempituotteitani ovat tietysti kaupan nimenkin mukaan kauniit paperit  -   mutta leimasimet, chipboard- leikekuviot, sabluunat, stanssit, maalit ja mixed media-mömmöt ovat myös laajasti valikoimissa edustettuina.

 
Täältä Lapista on messuille yleensä liian pitkästi matkaa, mutta kun kuulin Nannan järjestävän Craftaamon en voinut kieltäytyä, sillä se kuulosti ihan täydelliseltä viikonlopulta. Parasta askartelussa ovat juuri erilaiset messut, tapahtumat ja kurssit, joilla pääsee kohtaamaan ihmisiä sekä verkostoitumaan ja oppimaan uutta!  Olen kiertänyt ulkomailla monet messuja ja kursseja yhdistävät tapahtumat ja rakastunut varsinkin Version Scrap- tapahtumaan Pariisissa -  onkin ihan huippua että meillä nyt on samantapainen tapahtuma viimein tulossa tänne Suomeen!

Ihanaa siis olla syksyllä Craftaamossa mukana sekä myyjänä  että opettajana ja toivottavasti monet teistä tapaan siellä myös Brushot tutuiksi- ja Carpe Ferrugo –kursseillani.

Aurinkoista kesää kaikille ja nähdään syksyllä!

-Piia-

Instagram: piiapaper