torstai 28. kesäkuuta 2018

Craftaamon kauppiaat osa 6: LaLa&Poo Boutique

http://www.lalapoo.fi/

Olemme Ann-Mari Jaala ja Satu Järvinen, LaLa&Poo -putiikin kauppiaat. Putiikkimme myy plannerointiin soveltuvia tarroja sekö muuta pientä ja ihanaa kaunistamaan planneriasi.
Olemme harrastaneet paperiaskarteluja pitkään, kalenterituunailun myötä totesimme ettei kivoja plannertarroja ei ole koskaan liikaa ja näin jo tavaksi muodostuneiden viikoittaisten vaahtokarkkikaakaoiden äärellä syntyi idea yhteisestä pienestä tarraputiikista. 
Pidämme putiikkia pienimuotoisesti oman työn ohessa, harrastuspohjalta. Tarrojen piirtäminen, suunnittelu, tulostaminen ja leikkaaminen ovat kovin aikaa vievää puuhaa ja tästä syystä verkkokauppamme onkin avoinna vain viikon ajan kuukaudessa. 
Näin pystymme  hallitsemaan tarravarastot ja tilaukset.
Aukioloajankohdista ilmoitamme aina facebook -ryhmässämme tai instagramissa.

Piirrämme osan tarroista itse mutta käytämme myös ostettua grafiikkaa tuotteissamme.
Tuotteet vaihtelevatkin joka kuukausi joten valikoimaa kannattaa pitää silmällä jatkuvasti. Tämä mahdollistaa myös asiakkaiden toiveiden toteuttamisen, toivommekin siis ehdotuksia tuotteista ja tarrojen aiheista. 


Koska toimimme pienimuotoisesti joten olemme hyvin harvoin mukana messuilla tai tapahtumissa. Craftaamoon päätimme kuitenkin lähteä mukaan joten nyt onkin ainutlaatuinen tilaisuus päästä ihan paikanpäälle ostelemaan tuotteitamme. Meille saa myös rohkeasti kertoa, jos toivotte jotain erityisiä tuotteita tuolloin mukaan. 


Muista kurkata nettisivut osoitteessa Lalapoo.fi sekä verkkokauppa lalapoo.bigcartel.com
Meitä voi seurata myös instagramissa (linkki www.instagram.com/lalaandpoo)
ja facebookin ryhmässä (https://m.facebook.com/groups/164440744191776). Facebookissa kannattaa käydä erityisesti kurkkaamassa kuukaisittaiset ilmaiset tulostettavat! 

Syksyllä nähdään!

-Ammi ja Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti