maanantai 25. helmikuuta 2019

Craftaamon 2. kurssinpitäjä 2019

Lena Holmström
    
Moikka!

Olen Lena Holmström, saaristossa syntynyt nykyään Turkulainen kädentaitaja, kokeileva kokki, bloggaaja, merimies, äiti ja isoäiti. Aloitin meriurani vuonna 1980 ja sillä tiellä vielä olen. Askartelu tuo hyvän vastapainon kiireiselle työelämälle.

Kädentaitaja ja luova olen ollut ihan lapsesta asti kiitos oman äitini jolta perinyt sen. Äiti tuli Karjalasta joten sieltä myös juurtaa puheliaisuuteni.

En ole suuntautunut vain yhteen askartelun osaan vaan tykkään kokeilla vähän kaikenlaista. Kierrätys on lähellä sydäntäni joten yritän käyttää niin paljon materiaalia kuin vain voi joko omasta kotonta tai muualta saatua. Toisen roska voi olla toiselle aarre. Meillä kotona sisustuksessa suurin osa on mun tekemiä ihan valaisimista lähtien. Vanhat kirjat ovat mun heikkous. Niitä käytän todella paljon töissäni. Kuten huomaatte pitämistäni  kursseista.

Lauantain pitkä kurssi on juuri vanhan kirjan muuttaminen upeaksi teokseksi kotiisi. Varoitan. Tähän jää helposti koukkuun ja huomaat haalivasi yht äkkiä vanhoja kirjoja kotiin ihan vaan varoiksi.
Sunnuntain kurssilla voi myöskin käyttää vanhoja kirjoja ja niin me myös tulemme tekemään.
Aloitin bloggaamisen vuonna 2013 ja sen jälkeen olen kuulunut useisiin kansainvälisiin design tiimeihin. Tällä hetkellä kuulun kahteen.

Englantilaiseen Mixe Up creatiiviin ja Amerikkalaiseen Canvas Corp Brands`n. CCB.ssä luotsaan yhtä heidän tuotelinjaa eli 7gypsies sarjaa. Pidän huolta sen näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa, kehittelen ideoita haasteen muodossa jne. Ja sen asian tiimoilta minulla on ollut ilo ja kunnia osallistua kahtena vuonna peräkkäin Arizonassa pidettäviin Creativity tapahtumaan. Olen siellä rakentamassa ja purkamassa CCB messuosastoa ja messujen aikana demoillut heidän tuotteitaan. Vuonna 2017 eräs tekemäni kirja pääsi jopa erään kanavan netti TV.n lähetykseen. Se jos jokin oli tällaiselle saaristolaistytölle ihan mieletön kunnianosoitus. 

Kädentaitojen puitteissa olen pitänyt muutamia näyttelyjä joista olen saanut paljon kiitettävää palautetta. Ja näissä on juuri teemana ollut kierrätys ja mitä kaikkea voi tehdä muiden pois heittämistä asioista.

Asioita pitää katsoa hieman uusin silmin jolloin näkee sen mahdollisuuden.
Suomessa olen pitänyt näyttelyiden ohessa muutamia työpajoja. Viime keväänä olin pitämässä viikonlopun kurssia Pohjois-Ruotsissa.  Joten kurssittajana olen aika aloittelija. Toivon että tästä kurssitoiminnasta tulee minulle elämäntapa kun jään työelämästä pois. Sen näyttää aika. Mutta toivon Craftaamon viikonlopusta luovaa, iloista , vuorovaikutteista viikonloppua. Haluan lähteä sieltä monta kokemusta ja uutta ystävää rikkaampana kotiin. 

Näkymisiin.    //Lena


💓 💓 💓 💓 💓

Lenan kurssit Craftaamossa tarkemmilla tiedoilla julkaistaan torstaina 28.2.19 klo 15.00!
Kurssit sekä askartelupaikat tulevat myyntiin 4.3.19 klo 15.00!
 
💓 💓 💓 💓 💓

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti