maanantai 16. huhtikuuta 2018

Craftaamon 4. kurssinpitäjä 2018

Craftaamon Askartelutapahtumassa on paljon hienoja kursseja
tarjolla sekä upeita naisia kurssittajina.


Ilolla esittelen teille neljäs ja viimeinen kurssittajan...

Sanna Lippert

Hei kaikki, olen Sanna Lippert, ulkosuomalainen paperiaskartelija Itävallasta. Olen asunut Wienissä ja Wienin kulmilla jo kohta kaksikymmentä vuotta.  Paperiaskartelu ja kaikenlainen näpertely on jo ihan pienestä kiinnostanut minua ja kun vuonna 2005 virallisesti tutustuin termiin skräppääminen jäin heti koukkuun.

Päivätyöni pyörii paljolti normien ympärillä ja pitkien työaikojen vuoksi askartelu jää tällä hetkellä lähinnä ilta- ja viikonloppupuhteiksi ja on henkireikä sekä ihana vastapaino arjen kiireeseen. Toiset juoksevat maratonia rentoutuakseen, minä teen käsillä kaikkea kivaa.

Olen kerennyt olla mukana monissa erilaisissa design teameissä sekä Euroopassa että kansainvälisestikin. Olen kokeillut myös askartelukaupassa työskentelyä, ensimmäisen itävaltalaisen skräppiaiheisen paperiaskartelulehden toimittamista ja erityisen ylpeä omien sabluunoiden markkinoille tuonnista viime vuoden marraskuussa. Se on ollut jo pidempään unelmana ja vihdoin uskalsin kokeilla sen toteuttamista.

Täällä Itävallassa olen ollut kurssittajana messuilla ja auttanut askartelumessujen järjestämisessä monta vuotta. Hienoja kokemuksia ovat olleet myös kansainväliset messut ja uskomattoman ihanat ystävät ympäri maailmaa, jotka ovat ihan yhtä hulluna tähän harrastukseen!

On aivan mahtavaa päästä pitämään kurssia Suomeen – tämä on ihka ensimmäinen kurssi, jonka pidän suomeksi!! 

Olen suunnitellut kaksi kurssia Craftaamo-viikonloppuun:

Lauantaina askartelemme minialbumin teemalla „Mietelausekirjanen“. 
Käytämme paljon Canvas Corp Brandsin  tuotteita minialbumin tekemiseen sekä koristelemme albumin sivut erilaisilla sabluunatekniikoilla. Mietelauseet  ovat minusta hirmuisen inspiroivia ja siksi haluaisin rakentaa kirjasen niiden säilyttämiseen – toki minialbumia voi käyttää vaikka Craftaamo-viikonlopun traveller´s journalina.

 💓 💓 💓 💓 💓

 Sunnuntai-aamulle on varattuna hauska canvas-projekti „Metsänhenki“, 
jossa käytämme ruiskevärejä, tekstuuripastaa ja erilaisia mixed media tekniikoita ja rakennamme metsän hengen / haltijan koristamaan vaikka omaa askartelunurkkausta. Pieni esitehtäväkin kuuluu osaksi tätä projektia ja tekee siitä vielä persoonallisemman.

 💓 💓 💓 💓 💓

Kurssit sopivat hyvin sekä aloittelijoille, että pidempään harrastaneille askartelijoille. Tarvikelista toimitetaan kurssille ilmoittaujille ja osa tarvikkeista tulee kitteinä osallistujille ja/tai osittain löytyy kurssipaikalta.

Olisi kiva nähdä syksyllä näiden kurssien parissa Suomessa!!!


Terveiset Itävallasta,
Sanna





💓 💓 💓 💓 💓

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti